Lloyd wrote:Mr. Moderaattorilla on joku vanha pensselillä(?) maalattu maski. En ole sitä moneen vuoteen nähnyt, mutta se näyttää siltä kun mikä tahansa taulu. Eli periaatteessa onnistuu, mutta tulos on "taiteellisempi", eli suomeksi rumempi. Teippimaalauksia foorumilla jotkut on tehnytkin.
Periaatteessa pensselillä maalaminen tosiaan onnistuu, mutta maalista tulee halposti paksumpi ja epämääräisempi sekä rosoinen pinnaltaan, eli ei se suositeltavin tapa ole maalauksen tekemiseen.
En itse asiassa tiedä missä tämä kyseinen maski on, mutta aika taulumainen lopputulos siitä tuli. Tosin jälkeä selittää myös se, että ylipuhuin taiteilija sukulaisen maalaamaan maskin. Ensimmäistä kertaa maskia maalaamassa ja se on kuitenkin hyvin eri asia kuin öljyvärimaalaus. Näin jälki on kovin maalarimaista.
Maalinpäälle vetelin reilusti autolakkaa ja kohtuullisesti se niissä sen ajan ulkojääpeleissä kesti. Joitain edellisten viestien tyylisiä lohkamia on. Oleellistahan maalin pysymiselle on pohjatyö. Siinä ei voi oikein luistaa, koska se heijastuu kaikkeen.
terveisin
-juha-