Muutama omakohtainen kommentti lonkan liikkuvuuteen.
Minulla meni tuossa marraskuussa taas vaihteeksi molemmat "lonkat" lukkoon. Kärvistelin hetken ja menin tutulle kiropraktikolle Tikkurilaan. Lihakset olivat luonnollisesti jumissa ja lonkkanivel tämän johdosta lähti jalan nostossa liikkumaan väärään suuntaan. Jumikipu oli molemmilla puolilla tuskainen. Venyttelyn ja hieronnan jälkeen pientä manipulaatiota eli rusautukset ja vaikutti, että auttoi - ja auttoikin hetkeksi. Vasenpuoli aukesi ja pysyi suht hyvänä, mutta oikea puoli ei oikein auennut.
Kinusin työpaikan lääkäriltä lähetteen fysioterapeutille ja se oli erittäin onnistunut siirto. Pahimmillaan kipu säteili alaselkään ja sivuille todella pahasti ja mitään äkkinäistä ei kestänyt tehdä tai joku käänsi heti puukkoa selässä. Vahvoja kipulääkkeitä ja relaksantteja meni muutama kourallinen ennen kuin pääsi hoitoon. Yhtenä yönä meni tajukin, kun lähdin käymään veskissä ja horjahdin olohuoneessa jotakin lasten lelua ja jännitin kylkeä vaistomaisesti - seuraava muistikuva on kun vaimo herätteli ja kyseli että mikä vointi? Ei ollut hyvä, enkä päässyt itse ylös lattialta. Onneksi on sairaanhoitaja vaimona, ettei ihan seinille hyppinyt!
Fysioterapeutti hiukan kyseenalaisti lukkiutumisen ja epäili, että lonkissa ei sinällään ole mitään vikaa. Reilun tunnin ensimmäisen session jälkeen fysioterapeutin menetelmät osaittautuivat oikeiksi ja tehokkaiksi tähän minun vaivaan. Kipu säteili alaselkään ja sivuille todella tuskaisesti vielä tuolloinkin. Lämpöhoitoa, ultraääntä, varovaista venyttelyä molemmille pakaroille, reisille ja alaselän lihaksille ja olo parani todella paljon. Pahimmaksi paikaksi ja ongelmien lähtökohdaksi osoittautui pakaralihaksen yläosa, joka oli todella tiukasti jumissa ja alaselän lihakset jumivat tätä kautta.
Nyt olen käynyt kerta/viikko venyttelyssä ja hieronnassa ja tehnyt ahkerasti kotiläksyt, joita ovat muutama loistava täsmävenytys pakaroille, reisille ja nivusille. 10 kerran fysiokuuria on vielä jäljellä 6, joten pitkälle helmikuun puolelle saa käydä ohjatusti venyttelemässä.
Lihashuollon merkitystä ei kannata väheksyä saatikka laiminlyödä!
Kun lihakset ovat notkeat ja elastiset, niin kyllä ne lonkatkin liikkuvat.
Varsinaiset lonkkavaivat ovat hiukan vanhempien miesten vaivoja käsittääkseni
Kyseistä fysiota voin suositella juurikin tämmöisissä mobilisointi ja liikkuvuus asioissa ainakin! Leppävaarassa Sellon vieressä ME Fysio. Jääkiekko lajina hyvin tuttu, koska fysioterapeutin poika pelaa kiekkoa EPS/Bluesissa.
t.Sewe
PS. eihän fysio ihan halpaa ole, mutta hintansa väärti! varsinkin jos saa lähetteellä osan Kelasta ja meillä firma maksaa 80%