Aloitteleva maalivahti

Tällä alueella keskustelemme kaikesta mahdollisesta joka liittyy maalivahtivalmennukseen ja/tai maalivahtien harjoitteluun.

Moderators: Jukka Ropponen, juha, Jan, raZor

Aloitteleva maalivahti

Postby Pepiño » Sat Mar 22, 2008 2:57 pm

Moro,

olen pelannut koko ikäni kiekkoa. Nyt olen 22-vuotias ja pelannut kiekkoa aikuisissa lähinnä kolmosdivarissa ja harrastesarjoissa. Nyt kuitenkin haluaisin vaihtaa pelipaikkani maaliin. Ajatus ei ole aivan tuulesta temmattu, sillä olin nuorempana pihapelien "ykkönen" ja muutenkin on pesäpallotaustaa yms. Räpyläkäsi on melko vahva ollut aina ja refleksit ovat toimineet.

Silti tarvitsisin vinkkejä, että mitä kuivatreenejä voisin tehdä, että saisin valjastettua refleksini paremmin siihen käyttöön, että pystyn käyttämään niitä enemmän kontrolloiden kuin vaistonvaraisesti? Lisäksi minkä tyyppisiä ketteryys,- koordinaatio- ja venyttelyharjoituksia tulisi tehdä? Onko puntti ja voimaharjoittelu samalla pahasta? Jalat ovat minulle lievä heikkous ja haluaisinki niiden liikkuvuutta, nopeutta ja venyvyyttä harjoittaa. Millaisia harjoitteita minun olisi hyvä tehdä niille?

Itselläni ei ole muita tavoitteita kuin kehittyä hyväksi maalivahdiksi. Olen valmis harjoittelemaan kovaa ja tekemään töitä asian eteen.

Harjoituskavereista ei ole pulaa ja saan varmasti liigatasonkin vetoja kesällä esim rullalätkässä. Tärkeintä on pitää hauskaa ja päästä pelaamaan pelipaikalle, jolla olen aina halunnut pelata. Olen kiitollinen kaikista vinkeistä!
Pepiño
Rookie
 
Posts: 2
Joined: Sat Mar 22, 2008 2:55 pm

Postby no goalie no game » Mon Mar 24, 2008 7:07 am

Itselle tulee lähinnä mieleen, että keskikroppa kannattaa olla tasapainoisessa ja vahvassa kunnossa maalivahtihommissa. Tuolla on Jukan ja Sulon salitreenijuttua: http://www.goaliepro.com/en/resources/2 ... native.php
Kyllähän myös lonkan ja lantion alueen venyttely on tärkeää, ehkäisee mahdollisia polvivaivoja jonkin verran, kun on liikkuvuutta lantion alueella.
Ainakin tässä on alku toivottavasti vilkastuvalle keskustelulle :) Jäätreeneihinkin voisi jotain vinkkiä olla, mutta voi olla hankalaa selittää.
-Pari helppoa alkuun, laukaisee mukavasti jännityksen... (Juha Taponen / Koovee)
User avatar
no goalie no game
Lord of goaltending
 
Posts: 1131
Joined: Wed Apr 26, 2006 7:18 pm
Location: Harviala

Postby Blocker » Tue Mar 25, 2008 6:14 pm

Kuten ngng sanoikin, niin lonkat, polvet ja lantion alue pitää olla kunnossa, muuten aikuisiällä aloitettu mv-ura loppuu herkästi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Kropasta pitää kuitenkin maalissa löytyä vääntymistä hullumpiinkin asentoihin ja tottumattomassa ruumiissa ne tekevät kipeää. Tämän olen joutunut huomaamaan itsekin jo nuoremmalla iällä kun pelityyliä on muuttanut reippaamman puoleisesti kesken kauden. Alun kivuista ei kannata kuitenkaan säikähtää, iso osa niistä on vain tätä ruumiin tottumattomuutta ja katoaa kun jäälle pääsee yhä useammin ja useammin.

Loikat, pomput, steppailut tehokkaita kun haetaan maalivahdeille ominaista nopeutta ja räjähtävyyttä. Jos mahdollista niin jäälle myös aina kun vain suinkin mahdollista ja rullakiekosta luonnollisesti myös kaikki irti.

Perustekniikkaa oppii nopeasti jos motivaatio on kohdallaan ja löytää asiantuntevan ihmisen opastamaan, mielellään ihan jäälle. GP:n veskaripäivät, ym. auttaisivat varmasti vaikka osaaminen olisi nollassa tekniikan puolesta.
Blocker
Lord of goaltending
 
Posts: 727
Joined: Fri Dec 01, 2006 8:04 pm
Location: Tampere

Postby Pepiño » Wed Mar 26, 2008 3:07 pm

Joo. Tarkoitus on saada tämän kesän lopussa tosiaan spagaatti vedettyä. Kiekkoa en ole aktiivisesti koskaan maalissa pelannut, mutta kaikennäköistä liikkuvaa on tullut pysäytettyä, kuten futsalissa ja salibandyssä ollut maalivahtina, joten ihan tuntematonta homma ei ole. Jotenkin perusluonne ja jokin mystinen juttu sinne tolppien väliin mua vain vetää.

Mitähän olisi hyviä vinkkejä noille lonkille, että saisin niihin vähän liikkuvuutta? Olen nytkin jo venyttelyllä saanut liikkuvuutta ja kokeillut jäällä V:tä ja se toimiikin paremmin, mutta ainahan toki parannettavaa on. ;D

Sikäli hauska juttu, että mulla on ensi kaudeksi jo jengikin valmiina. Kaverit perustaa jengin vitoseen ja mä pääsen sinne torjumaan kiekkoja. Todella hyvä sikäli, että meillä on aika hyvä porukka ja mulla ei ole niin paljon paineita ja saan oppia rauhassa kiekon torjumisen saloja. ;)
Pepiño
Rookie
 
Posts: 2
Joined: Sat Mar 22, 2008 2:55 pm

Postby raZor » Wed Mar 26, 2008 5:51 pm

Pepiño wrote:Mitähän olisi hyviä vinkkejä noille lonkille, että saisin niihin vähän liikkuvuutta? Olen nytkin jo venyttelyllä saanut liikkuvuutta ja kokeillut jäällä V:tä ja se toimiikin paremmin, mutta ainahan toki parannettavaa on. ;D


Liikkuvuutta saa lisättyä ainakin oikeanlaisella venyttelyllä. Oletkos kurkannut tuonne Venyttely-ketjuun?
User avatar
raZor
Moderaattori
 
Posts: 2156
Joined: Wed Apr 26, 2006 4:58 pm
Location: Jyväskylä

Maalille!

Postby upperdecker » Sat Apr 26, 2008 8:35 am

terve kaikki veskarit!
olen 25v. kaveri lappeenrannan suunnalta ja kuten muutkin täällä foorumilla, kiintynyt maalivahdin hommiin.
lätkää pelailin teininä (kenttäpelaaja) ja sen lopetettuani, siirryin jalkapallon pariin (maalille). parin välivuoden ja kenttäpelaajana vietetyn kauden jälkeen, veri veti takaisin maalille (tai lahjattomuus kenttäpelaajan rooliin).
jääurheilusta on jonkin verran hajua maalilla olosta kun on tullut oltua maalilla kaukalopallossa kyläpeleissä - siitäkin tosin aikaa..

nyt on herännyt kiinnostus vetää luistimet jalkaan ja panssari päälle, joten kyselen tässä että mikä olisi paras tapa päästä kiinni veskan hommiin, kun puhutaan jääurheilulajeista.
ajattelin että ehkä voisi olla fiksumpaa tunkea ensi talvena johonkin kaukisporukkaan ja hakea sitä kautta tuntumaa maalivahdin hommista.

kuntopuoli lienee kunnossa, koska kuten sanottua, aladivarissa pelaan futista maalilla ja treeniä tulee vedettyä n. 5 kertaa viikossa. lähinnä omatoimista, koska meillä on vain yhdet joukkuetreenit viikossa.
kaverin, joka valmentaa junnuja, kanssa vedetään kerran viikossa veskatreeniä niin ei mene pelkäksi pelailuksi ja saa paremmin tekniikasta kiinni.
pituutta tuli venähdettyä kasvuiässä (tällä hetkellä 188cm) sen verran nopeaan että venyvyys on aika heikkoa. venyttelyllä yritän pitää paikat kunnossa mutta lonkat ja nivuset eivät kyllä mihinkään kipperimäisiin spagaatteihin taivu. toki ei mitään loukkaantumisia ja kipujakaan ole ollut näissä maalivahdille tärkeissä paikoissa (koputtaa puuta).

varusteita lienee fiksuinta hankkia käytettynä esim. täältä foorumilta kuin käydä ostamaan uusia. kaukiksessa tuli käytettyä ihan kenttäpelaajan housuja ja luistimia..
upperdecker
Rookie
 
Posts: 1
Joined: Wed Apr 23, 2008 6:16 pm

Postby roger » Sun Apr 27, 2008 2:43 pm

Varusteet kätettynä täältä, tai sitten ostat esim. Mckeynneyn varusteita, joiden hinta on erittäin siedettävä. Alkuun pääset ilmottautumalla Gp-tapahtumiin, ja lukemalla/katsomalla resursseja esim. Gp-sivuilta tai Vaughnin sivuilta. Myös kirjoja maalivahtipelistä on kirjoitettu (Ilari Näckel...)
roger
Resident goalie geek
 
Posts: 439
Joined: Thu Apr 27, 2006 1:25 pm

Postby Blocker » Sun Apr 27, 2008 4:08 pm

Tuolta löytyy ainakin jonkin verran vinkkejä starttivaiheeseen.
Blocker
Lord of goaltending
 
Posts: 727
Joined: Fri Dec 01, 2006 8:04 pm
Location: Tampere

Postby raZor » Sun Apr 27, 2008 5:38 pm

Blocker wrote:Tuolta löytyy ainakin jonkin verran vinkkejä starttivaiheeseen.


Aiheet yhdistetty, keskutelua voi jatkaa tässä ketjussa.

Ystävällisin terveisin
Foorumin ylläpito
User avatar
raZor
Moderaattori
 
Posts: 2156
Joined: Wed Apr 26, 2006 4:58 pm
Location: Jyväskylä

Re: Aloitteleva maalivahti

Postby jungleist » Sat Jan 23, 2016 2:12 am

Moi!

Oon 27-vuotias ja kiekkoa pelasin joskus hyökkääjänä n. 10 vuotta C-junnuihin asti. Maalin olisin halunnut jo pienestä pitäen, mutta faija ei ikinä suostunut ostamaan patjoja. Pärjäsin hyvin kentälläkin, mutta sitten alkoi naiset kiinnostamaan enemmän kuin reppuselässä juokseminen paloheinän mäkiä.

Nyt monen vuoden tauon jälkeen, muutamien ulkojäiden (ja Hasekin highlight-videon) jälkeen, heräsi vanhat fiilikset palata kaukaloon, mutta tällä kertaa maalivahdin paikalle. Ja nyt avautui paikka mennä ottamaan koppeja höntsäkiekkoon kerran viikossa.

Kuntoa olen pitänyt yllä jotenkuten, ja notkeuskin on tällä hetkellä kankeahko+ . Mutta into on kuin nuorella oriilla.

Täältä kaipaisin vinkkejä oikeastaan kaikkeen maalivahtitoimintaan liittyvään, kamojen ostosta treenivinkkeihin ja omiin kokemuksiin. Paljon olen lukenutkin mm. venyttelyistä ja eri torjuntatyyleistä, mutta erittäin vaikea soveltaa niitä itseeni, kun olen vain kerran elämässäni ollut tolppien välissä. Uskoisin kuitenkin olevani perhostyylin edustaja. Räpyläkäsi on pihapeleissä ollut vahva.

Eniten kaikista kamoista ihmetyttää patjojen "oikea" koko. Olen 188cm pitkä ja ATK on n. 50cm (jos mittasin sen oikein eli nilkasta polveen, niinkuin nimikin antaisi ymmärtää. Joskus olen kuullut puhuttavan maasta polveen.) Uskoisin koon olevan about 36+2? Kengän koko 45.

Kaikki vinkit tervetulleita, myös kaupat Helsingistä mihin pääsisi kokeilemaan kamoja.

Terveisin jungelist
jungleist
Rookie
 
Posts: 1
Joined: Sun Jan 17, 2016 6:30 pm

Re: Aloitteleva maalivahti

Postby tonzr » Mon Jan 25, 2016 10:11 pm

https://www.facebook.com/groups/376785352476101/ tuuppa tuonne ryhmään nii tulee nopeempaa vastausta
User avatar
tonzr
Resident goalie geek
 
Posts: 129
Joined: Wed Feb 08, 2012 3:31 pm
Location: Oulu


Return to MV-valmennus ja harjoittelu

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 3 guests