Espoo 13.1.2007
Maalivahtipelin tekniikka on muuttunut viimeisten vuosien myötä kovaa vauhtia ja sen myötä myös meidän maalivahtivalmentajien on kaikkien täytynyt päivittää omaa työkalupakkiamme eli opetusmetodejamme ja tekniikkaa. Otan tästä esille yhden hyvän esimerkin eli katson hiukan syvemmälle tilanteeseen ns toispolvitorjunnan suhteen. Tämähän on perinteinen torjunta joka on ollut jopa yksi maalivahdin tekniikan kulmakivistä monien vuosien ajan. Toispolvitorjunta on liike jossa mv kurottaa matalan laukauksen perään jommallekummalle puolelle siten että vastakkaisen puolen polvi on jäässä ja kurottavan puolen jalka suorana (polvi ylhäällä jäästä) kintaan tehdessä torjunnan joko patjan edestä tai yläpuolelta riippuen laukauksen korkeudesta.
Miksi tämä maalivahtipelin tekniikan kulmakivi sitten on mennyttä aikaa? Tarkasteellanpa hiukan sitä kuinka moderni maalivahtipeli toimii tänä päivänä! Kuten monesti jo aiemmin on todistettu niin maalivahdin ei ole mahdollista torjua suurinta osaa ns oikeista maalintekotilanteista reagoimalla, vaan sijoittuminen ja liikkuminen ennen kuin lopullinen laukaus on tapahtunut ovat ratkaisevassa osassa siinä torjuuko maalivahti tilanteen vai ei. Tämän oivaltaminen on ollut yksi avaintekijöistä joka toi leveän V-tyylin maalivahtipeliin. Yksi yleisimmistä tavoista tehdä maali oli ennen jää- tai matala laukaus. Patjojen alta tehtiin ennen paljon maaleja, vaan ei enää. Nyt maalivahdit ottavat todella tehokkaasti maalin alaosan kiinni ja näiltä alueilta tehdään maaleja ainoastaan silloin kun maalivahti tekee virheen tai on myöhässä tilanteesta. Tämä on myös johtanut siihen että nyt modernit maalivahdit ovat alkaneet käyttää samaa V-torjuntaa myös niihin mataliin laukauksiin joihin he ehtivät reagoida eli koko kroppa laitetaan liikkeelle samaan suuntaan ja torjuntaan liu’utaan tasapainoisessa asennossa molemmat polvet jäässä.
Miksi ollaan siirrytty tällaiseen torjuntaan? Miksi ei ole hyvä edelleen käyttää vanhaa ja hyväksi todettua toispolvitorjuntaa? Tähän on melko helppo vastata muutaman perustelun kautta:
- Kun torjuntarepertuaaria ei tehdä liian laajaksi (useita eri liikkeitä ja variaatioita) niin saadaan toistojen määrä harjoituksissa mahdollisimman suureksi yleisimmin käytettäville ”päätorjunnoille” jotka tätä kautta menevät ”selkäytimeen” ja nopeutuvat.
- Ehkä yksi suurimmista syistä sitten on liikkuvuus. Maalivahti joutuu usein torjunnan jälkeen seuraamaan kehittyvät tilanteen mukana esimerkiksi antaessaan reboundin. Nyt kun torjunta on tehty tasapainoisessa asennossa molemmat polvet jäässä on todella helppoa seurata tilannetta kumpaan suuntaan tahansa. Riittää kun maalivahti nostaa nopealla liikkeellä vastakkaisen jalan ylös ja tuo luistimen jäähän lähelle kroppaa asentoon josta nopealla samanaikaisella potkulla ja kropan käännöllä hän pystyy seuraamaan pelitilannetta yhtä hyvin kummalle puolelle tahansa. Kaikki tämä tapahtuu myös ilman extra liikkeitä ollen näin niin nopeata kuin mahdollista. Vertaa tilannetta toispolvitorjuntaan esim räpyläpuolelle tilanteessa jossa mv joutuu sitten liikkumaan torjunnan jälkeen takaisin lähtösuuntaansa päin. Ensin tulee vaihtaa paino oikealta jalalta vasemmalla samalla kun mv vaihtaa jäässä olevaa polvea että pääsee ponnistamaan tarvittavaan suuntaan liikkeellä joka yleensä tarkoittaa vielä pystyyn nousemista jotta liikkeelle yleensä päästään.
- Tästä pääsemmekin kolmanteen pointtiin. Moderni maalivahtipeli on nopeata jatkuvan torjuntavalmiuden ylläpitoa, sillä itse pelikin on nopeutunut ja näin ollen vaatimukset maalivahdeillekin sen mukana. Nyt kun matala laukaus on torjuttu modernilla tavalla ja mv pystyy seuraamaan tilannetta V-asennossa nopean seurantapotkun avulla säilyy tuo torjuntavalmius maksimaalisena koko ajan. Jos mv vanhanaikaisesti pyrkii aina ja joka tilanteessa pystyyn maksaa se useita maaleja kauden aikana, sillä jatkotilanteet tulevat yleensä hyvin nopeasti. Toispolvitorjunta pakottaa nousemaan ylös suurimmassa osaa jatkotilanteita, sillä tuo torjunta-asento ei salli kunnolla jäässä tapahtuvaa tasapainoista seurantaa. Toki se on mahdollista, mutta silloin mv joutuu ensin korjaamaan asentonsa V:hen jonka jälkeen vasta pystyy ottamaan seurantapotkun. Näin toimittaessa tilanne on jo mennyt ja punalamppu palaa usein.
- Viimeinen pointtini on poikkiliikkeen nopeus. Koska lyhyt nopea v-liuku on tänä päivänä vakioarsenaalia jokaisen maalivahdin työkalupakissa, niin alkaa kaikilla hyvän tekniikan omaavilla maalivahdeilla olla hyvä koko kropan liike v-liu’ussa torjunnan suuntaan. Tätä samaa liikerataa ja sen nopeutta voidaan hyödyntää torjuttaessa matalia laukauksia sivuille. Nopeuden lisäksi tulee kaupan päälle sitten lisääntynyt peittopinta ja tasapainoinen parempi jatkua torjuntavalmius. Toispolvitorjunta on usein (varsinkin nuorilla) pelkkä jäähän putoaminen ja kurotus jossa kroppa ei juurikaan liiku torjunnan suuntaan.
Vaikka maalivahti olisikin oppinut koko uransa ajan käyttämään toispolvitorjuntaa ei muutos ole mahdoton. Otetaan hyvänä esimerkkinä tunnollisin maalivahti jota olen koskaan valmentanut, Zürich Lionsin Ari Sulander. Sulon kanssa aloitimme joitain vuosia sitten päivittämään hänen pelityyliään modernimmaksi ja ensimmäisen kauden aikana päädyimme eräänlaiseen välimuotoon jossa oli vielä toispolvitorjunnan osia eli muutos ei ollut liian radikaali. Toisena vuonna saatoimme sitten työn loppuun ja tänä päivänä sulo torjuu täysin modernilla pelityylillä ja ottaa siitä kaiken irti. Muutokset ovat kannattaneet, sillä mies allekirjoitti juuri 38 v syntymäpäiviensä alla vuoden jatkosopimuksen Zürichiin. Sulon pitkän ja menestyksekkään uran takana on tunnollisuus harjoitteluun, hyvä terveys ja kyky muuntua ja koko ajan päivittää omaa osaamistaan.
Pienenä ”disclaimerinä” haluaisin lisätä tähän juttuun kommentin siitä että alkää ottako tätäkään artikkelia liian kirjaimellisesti. Aina on tilanteita joissa voi vielä käyttää toispolvitorjuntaa kuten esim pitkissä puolikorkeissa laukauksissa jotka mv näkee selvästi. Näitä tilanteita ei kuitenkaan tarvitse erikseen harjoitella juurikaan, vaan ne tulevat sitten automaattisesti tilanteen mukaan.
Miksi sitten tätä vanhanaikaista torjuntaa opetetaan edelleen? Asia on yksinkertaisesti vain siten että kaikki valmentajat eivät ole päivittäneet tietojaan ja metodejaan nykypäivän vaatimusten mukaisiksi. Jääkiekko on dynaaminen peli ja jokaisen valmentajan tulee kehittää itseään jatkuvasti. Joka vuosi oppii uutta oli sitten kuinka kokenut tahansa. Itse ainakin pyrin kehittämään omia metodejani koko ajan yhdessä valmennettavieni sekä valmentajakollegoiden kanssa.
Keskustellaan asiasta tuolla foorumin puolella
