Poikittaisliikkuminen

Poikittaisliikkuminen
21/09/2011 Ale Jääskeläinen
Share on FacebookTweet about this on TwitterEmail this to someonePrint this page

Maalivahtien koon, taitojen ja valmennuksen kehityttyä viimeisen 15 vuoden aikana valtavasti, ei laukauksia, saati maaleja juurikaan tule nykypäivän jääkiekossa suorista vedoista. Pelaajia kehotetaan yleisesti saamaan maalivahti sivuttaisliikkeeseen, tai tekemään ensin valelaukaus ja tämän jälkeen harhauttamaan sivulle. Tämä asettaa huippuvahdeille vaatimukseksi pystyä liikkumaan terävästi ja hallitusti sivuttain niin jäissä, kuin pystyssäkin. Tässä resurssissa keskitytään poikittaisliikkeeseen jäiden kautta pelattuna. Jäissä liikuttaessa tärkeimpinä tekijöinä ovat liikkeen terävyys, sekä koko vartalon mukana tuominen liikkeeseen, jolloin liikkeelle syntyy mahdollisimman vähän vastavoimaa.

Liike alkaa ikään kuin ylhäältä alaspäin. Ensin kiekon mukana kääntyy katse, (joka on tietysti aina kiekossa!) sen jälkeen kädet ja nimenomaan hartialinja seuraavat perässä. Samaan aikaan painottoman puolen, potkaiseva jalka on noussut ylös jäästä. Viimehetkellä, juuri ennen potkua, ylävartalo on jo täysin kiekkoa kohti, kädet valmiina torjumaan kiekon. Potkun tapahduttua paketti tuodaan kasaan v-asentoon. Harjoittelulla liikkeet saadaan yhdenaikaistettua niin, että syntyy ikään kuin yksi liike. Harjoittelu on kuitenkin hyvä aloittaa vaiheittain.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=uv9JG_0PDjQ

Hartialinja + kädet:

On erittäin tärkeää, että koko hartialinja käännetään kiekon suuntaan. Usein näkee, kuinka painottoman puolen olkapää ja käsi ikään kuin jää liikkeestä jälkeen. Tällöin käsi toimii vastavoimana potkulle, eikä liikkeestä tule yhtä tehokasta. Luonnollisesti takakulmaan suuntautuva laukaus on tällöin myös vaikeampaa, ellei jopa mahdotonta torjua. Usein näkee myös kuinka maalivahti vetää olkapäät taakse ja jännittää ylävartalon ja kädet yhdeksi paketiksi. Tällöin käsillä reagointi vaikeutuu, eikä kiekon torjuminen luontaisella tavalla ole mahdollista. Käsiä eteen työntämällä, sekä laskemalla olkapäät rennoiksi ”eteen”, maalivahti paitsi tuo torjuntaan lisää peittopinta-alaa, myös mahdollistaa niillä tehtävän reaktiotorjunnan. Potkun aikana yläkroppa on nojautuneena kiekon suuntaan, ikään kuin peittämässä avointa etukulmaa, ennen kuin paketti saadaan kasaan.

Potku + jalat:

Yläkroppa siis reagoi kiekon liikkeeseen ensimmäisenä. Yläkropan jo käännyttyä potkaisevan jalan luistin nostetaan lähelle jäässä olevan jalan polvea, hieman sen etupuolelle. Tällä liikkeellä samalla käännetään vartaloa kiekkoa kohti. Se kuinka lähelle jalan saa, on kiinni lähinnä lonkkien liikkuvuudesta. (Muista venytellä!) Kuitenkin, mitä lähempänä potkaisevan jalan varpaat ovat jäässä olevan jalan polvea, sitä enemmän potkuun on vipuvartta. Itse potku tapahtuu aina tehokkaimmin varpailla, jolloin nilkan ojennuksella saadaan potkun loppuvaiheessa vielä viimeiset lisävauhdit. Eli, jos olet tottunut potkaisemaan luistimen kantaosalla, kannattaa alkaa harjoittelemaan varpailla potkaisemista systemaattisesti, sillä saat viimeisen lisätehon liikkeeseesi.

Paljon näkee maalivahteja, jotka -varsinkin kun tulee kiire tehdä torjunta, unohtavat potkun kokonaan ja alkavat venyttää torjuvaa jalkaa kiekon eteen. Tällöin liike useimmiten päättyy asentoon, jossa tasapainon säilyttäminen on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Tämä taas johtaa siihen, että torjunta ja mahdollinen rebound, tai vastapotku on mahdoton hallita. Leveän v-asennon omaavat, isokokoiset maalivahdit ehkä saavat sen ensimmäisen torjunnan tehtyä venyttämälläkin, mutta tällöin liike päättyy ”liian leveään” v:hen, jolloin takapuoli putoaa alas, painopiste siirtyy taakse ja hallittu jatkopelaaminen on mahdotonta.

Potkun jälkeen on siis välttämätöntä saavuttaa tasapainoinen v-asento mahdollisimman nopeasti, jotta torjuntajatkumo on mahdollista tehdä hallitusti.

Yhteenvetona voidaan todeta, että jäissä liikkuminen on fyysisesti erittäin vaativaa ja vaatii maalivahdilta niin lihasvoimaa, kuin liikkuvuutta ja ketteryyttäkin. Hyvä maalivahtivalmentaja osaakin suunnitella maalivahdin oheisharjoittelun niin, että se tukee tekniikkaharjoittelua jäällä. Tekniikkaa on turha harjoitella, jos joku tekniikkaharjoittelua tukeva osa-alue on laiminlyöty, eikä maalivahdilta löydy tarvittavia voima-, tai liikkuvuusominaisuuksia.