ZZ wrote:Ikää on kertynyt sen verran, että voinen tähän ketjuun osallistua. Oma veskarinura alkoi syksyllä -63 eli pelattujen kausien määrä lähestyy viittäkymmentä. Komppaan Jukkaa siinä, että mitä "parempaa" kiekkoa pääsee pelaamaan sitä paremmin tulee itsekin pelattua ja iän mukanaan tuoma taantuminen on hitaampaa.
Omalla kohdalla on onneksi pullat siinä mielessä hyvin uunissa, että olen saanut ainakin toistaiseksi olla ykkösveskana muutamassa seurassa, jotka pelaavat kohtuu hyvässä ja vauhdikkaassa lämärit sallivassa sarjassa. Toki olen myös veteraanipeleissä touhunnut mukana. Joskus tuntuu tietty oudolta kun on samoilla jäillä entisten pelikavereiden poikien kanssa ja joskus kopissa muiden pelaajien esim. inttijutut tuntuvat hippasen kaukaiselta. En ole kuitenkaan antanut asian häiritä vaan ajatellut, että jos kerran vielä kelpaa mukaan, niin siitä vaan tolppien väliin oli muut miten nuoria tahansa. Näin tulee enemmän haastetta pysyä kunnossa kuin pelkässä höntsässä ja uran alamäki on siten loivempaa.
Pitää myös koputtaa puuta siinäkin asiassa, että terveys ja paikat ovat pysyneet jotakuinkin kunnossa vaikka jäillä tulee oltua lähes päivittäin. Vielä kun saisi painon tiputettua alle sadan kilon, niin ei ehkä tulisi jatkossakaan isompia nivel yms. vaivoja. Pitänee pyytää konsulttiapua mestarilaihduttaja Topilta...
Aivan mahtava kirjoitus, ZZ! Kunpa itselläkin pysyisi paikat sen verran kunnossa, että voisi tuohon ikään jatkaa. No, sitä ei mietitä, vaan päivä ja peli kerrallaan aina mennään. Totta on, että iän kertyessä myös fyysiseen kuntoon / oheisiin pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Itse olen käynyt nyt säännöllisesti hierojalla, mikä on auttanut esim. lonkka/nivus/polvi"jumeihin".
Paino tällä hetkellä 75 kilossa, eli alas on tultu sieltä 100 kilosta, joissa mitoissa ura vuonna 2000 toden teolla alkoi.
Pitää muistaa nauttia joka hetkestä!
Itse en enää ihan päivittäin ole jäillä, mutta 2-3 x viikossa kuitenkin. Se riittää mulle mainiosti. Rakastan tätä peliä!