Olen yrittänyt asioida useamman kerran Goalipron kanssa liittyen eri varusteiden hankkimiseen. Olen huomannut firman palvelussa kahdenlaisia ongelmia:
1.) Erityisesti sähköposteihin vastaaminen kestää liian kauan tai niihin ei vastata ollenkaan
2.) Se, kenen henkilön kanssa tulisi asioida, on epäselvää
Tarkennan:
1.) Minulla on ollut suuria vaikeuksia saada yhteyttä Goaliepron väkeen. Esimerkiksi viime kesänä yritin ostaa McKenney-settiä, mutta soittoihin, puhelinvastaajan viesteihin eikä sähköposteihin vastattu useista yrityksistä huolimatta. Setti jäi ostamatta. Samoin nyt kun Brian´s räpyläni toimitusajassa on ollut häikkää, niin maileihin vastaamisessa kesti taas kauan ja jouduin lähettämään kyselyitäni monelle eri taholle ennen kuin minulle vastatiin.
Minusta tuntuu, että yhteyden saaminen Goalieprhon on yhtä taistelua. Tämä ei ole hyvä asia yritykselllenne, sillä kilpailevia varustekauppoja löytyy kyllä runsaasti. Nimenomaan palvelun pitäisi olla kunnossa jotta pystytte houkuttelemaan asiakkaat ostamaan teiltä eikä jostain amerikkalaisesta nettikaupasta.
Esimerkiksi räpylän hinta on todella tuntuva summa, joten itse odotan myös hyvää palvelua sekä sitä että yhteydenottopyyntöihini vastataan nopasti. Pari-kolme päivää on mielestäni kohtuullinen aika. Erityisesti sähköposteihin vastaaminen tuntuu olevan teille erityisen nihkeää. Jos niihin ei haluta vastata, miksi sähköpostiosoitteet ovat nettisivuilla esillä?
2.) Esimerkiksi tässä nykyisesä räpylä-ongelmassani olen asioinut sekä Jamon että Pekan kanssa. En tiedä kumpi heistä hoitaa asiaa, vai hoitaako kumpikaan? Olisiko Goaliepron hyvä järjestää palvelunsa toisin, esimerkiksi siten että yksi henkilö on vastuussa McKenneystä ja Briansista, toinen Vaughnista, yksi Vortekista jne? Silloin olisi selkeää keneen tulee olla yhteydessä ja kenen kanssa asioida.
Ymmärtääkseni toimitte osittain harrastus-periaatteella, ja ymmärrän että aina ei ole aikaa täydelliseen palveluun. Kuitenkin minulla alkaa olla niin paljon huonoja kokemuksia asioinnista Goaliepron kanssa että harkitsen kyllä tarkaan ennen kun asioin seuraavan kerran yrityksennne kanssa.
Tämän viestin tarkoituksena ei ole v****lla, vaan antaa avointa palautetta, jonka avulla voitte ehkä kehittää yritystänne entistä parempaan suuntaan ja kehittää toimintaanne. Saatan olla kokemusteni kanssa ainostaan poikkeustapaus, mutta koen olevani kuintenkin yrityksellenne arvokas asiakas. Pidän tästä "goaliepro-fiiliksestä", keskustelupalstasta ja veteraaniklinikoista, joten toivonkin Goalieprolle pelkkää hyvää.
Toivon että tämä kirje herättää keskustelua