Jep jep.
Itse olen ikäluokkaa, jossa ei kauheasti rightin veskareita näkynyt. NHL:n puolella oli Fuhr ja Barrasso, farmeissa touhusi suomalaisista Hietala ja Wallinheimo. Niin ja jostain ilmestyi Turek. Eipä niitä oikein muita ollut.
Nykyään vasureita on kuitenkin selkeästi enemmän. Kun mennään NHL-tasolle niin löytyy Mason, Vokoun, Garon, DiPietro, Theodore ja McKenna. Lisäksi juuri tuli koostetta jossa kuvissa näkyi Sveitsin vasuri veska. Tämän takia aloinkin asiaa miettimään, nimittäin Hiller ja Conz, molemmat huippuja Sveitsistä ja molemmat vasureita.
Eli miksi vasureiden määrä on kasvussa? Suomessa meitä ei korkealla tasolla näy mutta yleisesti määrät kasvaa. Oma päätelmäni oli varusteiden saatavuuden parantaminen. Varmasti moni vasuri on päätynyt leftiksi vanhojen kamojen kautta, on ollut jotkut vermeet helposti saatavilla käyttöön. Omalla kohdalla oli niin vahva pesistausta kun veskana aloitiun ettei leftin kamoja olisi voinut kuvitellakkaan. Toki kalliiksikin sitten tuli kun omat piti hankkia.
Mutta sitten, onko vasuriudesta etua / haittaa? Itse ainakin kuulen kavereiden sanovan että treeneissäkin pari ekaa vetoa menee ajattelematta "väärälle puolelle" eli räpylälle kun on totuttu vetämään toisin päin heiluvalle jannulle. Etua siis tästä. Mutta onko haittaa? Mites valmennuksen näkökulmat?
Turiskaas tästä jos ette muuta keksi.