by beaver » Tue Feb 19, 2008 6:57 am
Minä en nykyään täällä paljon kommentoi maalivahtiemme edesottamuksia. Olen tässä matkan varrella huomannut sen, että koska minulla ei käytössä kaikkea informaatiota kyseisistä vesseleistä, niin minulla ei oikein ole kanttiakaan viisastella. Toki se on sallittua, ei sillä.
Tietysti veskareiden edesottamuksista voi jokainen tehdä havaintoja halleilla ja telkussa. Kyllä nekin jotain kertovat.
Siis tässä jotain pientä. Blues ja yllätys, yllätys Tappara ovat vahvimmilla ajatellen maalivahtipelin merkitystä joukkueelle.(IMO)
Bluesista varmaan kaikki ovat samaa mieltä.
Lukolla ei mielestäni ole paljon jakoa, vaikka heillä onkin huippuveska
(Sorry raumalaiset ja Lukon kannattajat).
Tapparan moket ovat saaneet pelata jo toisen kauden ilman loukkaantumisia. Jotain hyvää heidän systeemissään ja harjoitelussaan täytyy olla. Lehto on saanut pelata paljon, ja se näkyy koko ajan parantuneina otteina. Olen Jukan kanssa eri mieltä siitä, onko Lehto kykenevä voittamaan otteluita Tapparalle. Hän on sen jo tänä talvena näyttänyt useaan kertaan, eittämättä. Lehto on siitä onnellisessa asemassa, että häneltä ei odoteta ihmeitä, ei ainakaan Tapparaleirin ulkopuolella.
Eri asia on, jos hän loukkaantuu. Ei Nikkilä kuitenkaan huono maalivahti ole, ei ole vain saanut peliaikaa, koska Lehto on ollut niin hyvä.
Lehdon hyvyys on varmaa monelle suuri pettymys, osaksi johtuen hänestä itsestään ja osaksi valmentajastaan, josta kaikenlaista arvostelua on matkan varrella kuullut. Tunnen tyypin sattumalta oikein hyvinkin ja arvostan joka päivä häntä enemmän ja enemmän.
Kärpillä näyttää olevan myös mokkeosasto kunnossa. Siitäkään tuskin kovin moni on eri mieltä. Heillä on varmaa vaikea päättää, kumpi kantaa vastuun pleijareissa? Siinä heidän akilleen kantapäänsä (positiivinen).
Jännä nähdä Jokereiden osalta, miten Markkanen vastaa häneen kohdistuneisiin odotuksiin. On jälleen kerran aika näyttää olevansa palkkansa arvoinen, oli se sitten kuinka korkea tahansa.
HIFK on mielestäni varteen otettavista heikoimmilla. Mutta sekin jää nähtäväksi. Lundell nousee elämänsä kiitoon, ja siinähän sitä sitten ollaan..
Pelicansien mokketilanteesta olen Jukan kanssa täysin samaa mieltä.
Nähtäväksi jää, pystyykö Niemi viemään joukuueensa pitkällekin?
Roppaa eteen...