Täyspäiväisiä ammattilaisvalmentajia ei taida olla yhtäkään, Jukka Ropponen mukaan lukien, vaan valmennus on päätoimen ohella enemmän tai vähemmän harrastusluonteinen juttu, kuten tuossa edellä mainittiinkin.
Aiempi pelaajatausta auttaa varmasti valmentajanpaikan saantia ajatellen, ja periaatteena on että korkeammalla sarjatasolla pelaajaura edistää valmentajapaikan saantia keskimäärin enemmän kuin harrastusluonteisempi pelaajaura. Esim. Ari Sulander valittiin U20-maajoukkueen maalivahtivalmentajaksi ilman erityistä aiempaa meritoitumista tai varsinaista kouluttautumista valmennuspuolella. HIFK:n Jan Lundellin kohdalla liigavalmentajan pesti samaten alkoi ilman mainittavaa valmentajahistoriaa.
Liigaseurojen varsinaisten MV- tai apuvalmentajapestien lisäksi muutamalla isommalla seuralla on maalivahtivalmennuksen koordinaattorin tehtäviä päätoimisten juniorivalmennuspäälliköiden tehtävien tapaan, ja näissä työmäärää on mietitty siten että niistä maksetaan jonkinlaista palkkatuloa, jolla saattaa tulla toimeen.
Käytännössä lienee helpointa perustaa valmennuspalveluja tarjoava yritys ja tarjota palveluitaan seuroille rahaa tms. korvausta vastaan. Yrittäjänä voi myös järjestää yksittäisiä valmennusklinikoita tms. joukkovalmennustapahtumia, joista kerää osallistumismaksuja, ja myy oheistuotteita kuten jääkiekkovarusteita jne. joko itsenäisenä maahantuojana tai varustemerkin jälleenmyyjänä. Todennäköisesti ansiot tulevat tällä tavoin melko pieninä murusina sieltä täältä ja muidenkin lajien valmennusta tms. voi olla mielekkään toimeentulon kannalta tarpeen tehdä, mutta ainakin on näinkin mahdollista tehdä itseään kiinnostavaa työtä.
Ammattivalmentajuudesta Suomessa on tehty yleisempiä selvityksiä, ja niistä viimeisin on vuodelta 2012:
(
http://www.urheilututkimukset.fi/media/ ... _73973.pdf)
Out of the ordinary... out of this world.