Nyt kun tuo juniori maalivahtien harjoittelu on tuossa toisessa aiheessa avattuna niin keskustellaanpa lisää eri aiheesta nimittäin peluuttamisesta.
Kysymyksessä on esim E junioreiden molempien ikäluokkien peluuttaminen. Itse en ole oppia maalivahti valmennukseen saanut vaikka sitä olen kyllä halunnut, joten oppi on täytynyt imeä ympäriltä ja viisaammilta. Siksi heitänkin ajatuksen nyt viisaammille tai kokeneemmille, että kuinka tämä asia olisi hoidettava, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen eli psyykkeeltään ja itseluottamukseltaa vahva maalivahti.
Itse sovellan seuraavaa ajatusta tähän peluuttamiseen:
Joukkue on jaettu kahteen osaan joista toinen pelaa AAA sarjaa ja toinen AA sarjaa.
Joukkueessa on useampi maalivahti, joilla jokaisella on omat puolensa (heikkoutensa/vahvuutensa). Paremmuusjärjestykseen heitä ei minun mielestäni pidä laittaa tässä vaiheessa vaan peluuttaminen tulee toteuttaa siten, että jokainen heistä voi olla molemmissa joukkueissa maalissa ja saada yhtälailla vastuuta.
Tämä siksi, että kun maalivahti pelaa alemman sarjan joukkueessa (AA) torjutoja tulee todennäköisesti enemmän ja tilanteita maalinedustalle koko ajan. On paljon kiinni maalivahdista kuinka hän pystyy pitämään joukkuetta pelissä mukana. Eli torjuntatyöskentely korostuu. Kuitenkin asenne voi olla maalivahdilla se, että hän on vain alemman sarjan joukkueen maalivahti ja pelissä ei ole ns. isot panokset jolloin suurta painetta ei ole.
Kun maalivahti pelaa taas ylemmän sarjan joukkueessa (AAA) lähtötilanne peliin on erilainen. Psyykkinen paine ja vastuu joukkueen eteen tehdystä työstä on kovempi ja henkisellä puolella oppia ja kehitystä tapahtuu. Torjuntatyöskentelyä ei ehkä tule niin paljoa mutta laukaukset voivat olla laadukkaampia ja siten jokainen torjunta on tärkeä.
Yhteenvetona siis mielestäni jokaisen maalivahdin tulee pelata molempien sarjojen otteluita jotta kehitystä tapahtuu laajalla rintamalla. Milestäni juniorin on tärkeä saada tuntea, että häneen luotetaan ja hän on ns. paljon vartiana. Tämä jos mikä kehittää henkistä puolta. Kun taas motivaatio ei ehkä ole niin suuri pelata alemman sarjan pelejä kehittää se myös sitä puolta, että jokaiseen otteluun täytyy osata motivoitua oikein oli kysymyksessä minkä tasoinen ottelu tahansa. Eli keskittyminen täytyy osata säilyttää.
Tämä tarkastelu oli lähinnä maalivahtien henkisen puolen ja kasvamisen kannalta arvioituna. En huomioi tässä nuorisuomi pelaamisia ym. tasapuolista peluuttamista, joka on asia erikseen.