by Jani » Thu Sep 17, 2009 1:32 pm
Itse näkisin, että junnuille max. kymmenen tuntia viikossa laadukasta harjoittelua riittää pitkälle. Myös kehittyäkseen keskimääräistä paremmaksi. Tulee kuitenkin muistaa, että samaan aikaan lätkänpeluun kanssa on menossa fyysinen ja henkinen kasvuprosessi, koulu, kaverit ja muut ihmissuhteet.
Ei se määrä vaan treenin laatu. Samoin kun tehdään, niin tehdään kunnolla ja loppuun saakka. Tästä syystä harjoitteluun käytettävä aikaa voidaan pitää kohtuullisena (hyvnkin alle 10 h), kunhan asenne kovaan ja raskaaseen harjoitteluun on kohdallaan, ja varsinaisissa harjoituksissa laitetaan koko reservi likoon. Ne jotka rehvastelevat isoilla treenimäärillä turhan usein tinkivät harjoittelun laadusta.
Yksi osa laadukasta harjoittelua on myös korvien välin kehittäminen, jotta oppii arvioimaan omaa suoritustaan ja käymään niitä ajatuksissaan läpi kun ei harjoitella jäällä. Yllättävän paljon pystyy tekniikkaan liittyviä solmukohtia availemaan analyyttisellä pohdiskelulla omasta suoritustekniikastaan. Huolellisesti tehtynä tämä vaatii keskittymistä ja aikaa, eikä onnistu ilman analyyttistä otetta. Syvistä vesistähän ne isot kalat nousevat, sanotaan.
Miten muuten olet Hannu päätynyt 15 viikkotunnin harjoitteluihanteeseen, kuten blogissasi mainitset? Miksi 15 olisi junioreilla parempi kuin 8-9 tuntia viikossa?
Joukkueharjoitusten osalta neljä laadukasta jäätreeniä + yksi-kaksi ottelua viikossa on minusta hyvinkin sopiva määrä, ja omatoimisella harjoittelulla saadaan tuntimäärää lisättyä tarvetta vastaavasti ja yksilöllisesti.
Out of the ordinary... out of this world.