by Api » Thu Mar 06, 2008 8:30 pm
Hyvä kysymys tämä notkeus. Yleisesti ottaen notkeus ja raajojen liikelaajuus on jääkiekkomaalivahdin hommassa eduksi. Paikat eivät revähdä herkästi, kestävät harjoittelua ja mahdollistavat vaikeat torjunta-asennot. Kuitenkin, kun tarpeeksi kauan harjoittelee tietyllä tyylillä ja tekniikalla, lihaksisto tottuu tekemään juuri niitä liikkeitä. Mikäli asento jossain tilanteessa uhkaa mennä yli, repertuaarista nousee joku liike, mikä mahdollistaa torjumisen (ainakin jotenkin), eivätkä paikat repeä. Esimerkkinä mainittakoon tilanne, jossa maalivahti ponnistaa rajusti torjuntaan menosuunnan jalka suorana, siis väärin. Tällöin notkea maalivahti voi vain jatkaa liikettä ja painua alas spagaatiin kurottaessaan kiekolle. Jäykkänivusinen ja -lanteinen maalivahti keikahtaa kuin luonnostaan istuvaan aitajuoksija-asentoon. Tässä vaikuttavat myös ihmisfysiologian lait; muut toiminnot suojaavat paikkoja repeämiseltä tekemällä omia hommiaan maalivahdin tahdosta riippumatta.
Jäykkiä, erittäin menestyneitä NHL-vahteja ovat mm. Martin Brodeur ja Patrick Roy. Heillä kummallakin on oma uniikki tyylinsä, joka toimii. Brodeur on vanhan liiton voimamaalivahti, Roy puolestaan viitoitti tietä butterfly-tyylille.
Suomalaisista jäykistä tulee mieleen Norrena. NHL:ssä hänkin ja vetää pad-on-padia eli liukuria tuosta vaan siinä missä muut vetää butterflya tai venytystorjuntoja.
MV-peli on menossa peittopeliksi, ja notkeuden merkitys jatkaa vähenemistään, kunnes maaleja suurennetaan ja täytyy taas alkaa TORJUMAAN kiekkoja.
Kärpänpyytäjä