Esimerkkinä voisi mainita vaikka sijoittumisen eli liigassa voit mennä vastaan ja peittää ja kenttäpelaajat hoitaa vapaat miehet eli voit luottaa pelaajiin paremmin. Harrastekiekos taas kun meet vastaan niin aina löytyy joku vapaa mies jolla laukoja voi vielä syöttää ja sit onkin jo tosi kiire.
Jääkiekkopelaamiseni eka sessio sijoittui 80-luvulle, ja tuolloin pääkaupunkiseudulla oli divisioonia viisi, kuten nykyäänkin, mutta peli oli hyvin erilaista. Tuolloin lukemat pysyivät tasosta riippumatta "jääkiekkolukemina". Puolustuspeli oli vielä kunniassaan. Jos silloin olisi peli päättynyt nykypäivän arkipäiväisiin 12-9/ 14-12/ 19-18 lukemiin jopa III divarissa, olisi se lähes takuulla ylittänyt uutiskynnyksen.
Hämmästys olikin suuri, kun aloitin kiekkoilun sitten kuusitoista vuotta myöhemmin uudelleen, ja heti ekassa III div pelissä tulee lähes kymmenen täysin vapaata läpiajoa, "pakeilla" nousee ennenmminkin selkä suoraksi, kuin edes yrittäisi tulla noukkimaan mahdollista riparia, ja vapaata äijää riittää siellä sun täällä, ja kukaan ei siivoa maalin edustaa verenmaku suussa...
Nyt tähän on puolustuspelin olemattomuuteen on toki jo tottunut, ja kun sitä kiekkoilee kuntoilumielessä on toki parempi että kuntoiluliikettä maalinsuulla riittää.