Suomalainen MV-valmennus murroksessa

Tällä alueella keskustelemme kaikesta mahdollisesta joka liittyy maalivahtivalmennukseen ja/tai maalivahtien harjoitteluun.

Moderators: Jukka Ropponen, juha, Jan, raZor

Postby Jani » Tue Jan 11, 2011 3:24 pm

Jukka Ropponen wrote:Pientä lisätarkastelua asiasta ja faktoja sen tueksi.


Tarkastelu kuvaa siis tilannetta kuluvalla kaudella (2010-2011), ja AHL:ssä tämän tarkastelun mukaisesti ruotsalaisia maalivahteja on listattu kuusi kappaletta ja suomalaisia kolme kappaletta.

Olisi erityisen mielenkiintoista tarkastella tilanteen mahdollista muuttumista kuluneen 3-5 kauden aikana sekä AHL:sä että NHL:ssä, jotta nähtäisiin onko edellä mainitunlaista "ruotsalaistrendiä" todellakin nähtävissä? Yksi analyysipistehän ei vielä mahdollista janan piirtämistä, eikä kerro menneestä tilanteesta tai sen muuttumisesta ajan kuluessa.

Samaten olisi mielenkiintoista tarkastella kuinka moni AHL:n ruotsalais- tai suomalaisveskareista lopulta pääsi ylös eli NHL:ään pelaamaan tai penkille vaikkapa kuluneen 5 vuoden aikana, mikä kertoisi "tuottajamaan" onnistumisasteesta, jos tämän tyyppinen tarkastelu on edes mielekäs. Ja vastaavasti kuinka moni pääsi ylös mutta on sittemmin jäänyt pyörimään alemmas (kuten esim. Toivonen).

Millä kriteereillä tuo Goalies Worldin ranking on muuten laadittu?
Out of the ordinary... out of this world.
Jani
Resident goalie geek
 
Posts: 470
Joined: Tue Jul 11, 2006 5:24 pm

Postby Goalkeeper » Tue Jan 11, 2011 3:56 pm

Jos ottaa vertailuksi viime kauden NHL:stä Suomen veskareista http://www.eliteprospects.com/league.php?leagueid=NHL&season=2009&sort=nation&nation=2&name=Finland#goaltending ja Ruotsin veskareista http://www.eliteprospects.com/league.php?leagueid=NHL&season=2009&sort=nation&nation=1&name=Sweden#goaltending, niin huomataan, että vakio veskareista Suomella veskareiden määrä on tippunut kahdeksasta seisemään (Toskala lähtenyt pois) ja Ruotsilla noussut neljästä seitsemään. Jos lasketaan NHL ja AHL veskarit yhteen, niin Ruotsilla on rapakon taakse lähtenyt viisi viime kauden Elitserien veskaria ja yksi kanadan junnuliigoista tullut veskari. Suomelta lähti ainoastaan Jussi Rynnäs uutena veskana rapakon taakse (ja hänkin hyvän yllätyskauden ansiosta). Toki Suomella on edelleen enemmän NHL:än ykkösveskareita kuin Ruotsilla, Suomella viisi ja Ruotsilla yksi (Lundqvist). Mutta kyllä Ruotsi on kovaa tulossa takaa ja parin vuoden sisään menee ainakin määrässä Suomen ohi.
Goalkeeper
Resident goalie geek
 
Posts: 239
Joined: Thu Apr 27, 2006 1:09 pm
Location: Helsinki

Postby Jani » Tue Jan 11, 2011 4:44 pm

Eliteprospects.com sivuston mukaan maalivahtikehitys NHL:ssä ja AHL:ssä on ollut seuraavanlaista:

Kausi-------05/06--06/07--07/08--08/09---09/10---10/11

Suomi NHL-----9-------9------11-----11-------8--------7
Suomi AHL-----7-------3-------7------5--------7--------3

Ruotsi NHL-----3-------5------6-------5--------6-------7
Ruotsi AHL-----0-------2------1-------3--------4-------7
Out of the ordinary... out of this world.
Jani
Resident goalie geek
 
Posts: 470
Joined: Tue Jul 11, 2006 5:24 pm

Postby Jukka Ropponen » Fri Jan 14, 2011 10:51 am

Seuraavien viikkojen aikana laitamme infoa www-sivuillemme kuinka Goaliepro tulee osaltaan osallistumaan MV-valmennuksen tason nostoon Suomessa. Käytännössä tarkoittaa sitä että tulemme sponsoroimaan kesällä 5 päivän mittaisen käytönnön koulutuksen tietylle määrälle mv-valmentajia.

Lisää kun saadaan ensin kesän jää-ajat jne selville.

Jukka
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Postby Jukka Ropponen » Sat Jan 15, 2011 1:03 pm

http://goaliepro.com/fi/uutiset/2011/20 ... rogram.php

Tähän ohjelmaan tulemme ottamaan kotimaisia ja ulkomaisia valmentajia. Lähiviikkoina tarkempi selvitys asiasta.

Jukka
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Postby Kotka » Tue Jan 25, 2011 7:11 pm

.
Last edited by Kotka on Thu May 01, 2014 9:32 pm, edited 1 time in total.
Kotka
Resident goalie geek
 
Posts: 191
Joined: Mon May 29, 2006 9:35 am

Postby Jukka Ropponen » Sun May 01, 2011 9:07 am

http://www.iihf.com/channels-11/iihf-wo ... 9a09ddb528

Vaikka juttu onkin Tanskan MV-valmennuksesta niin se kertoo miten asiat ovat Ruotsissa edenneet ja miksi Ruotsin MV-valmennus on jo samaa tasoa kuin Suomessa tai jopa parempaa.

Jukka
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Postby no goalie no game » Sun May 01, 2011 9:55 am

Jukka Ropponen wrote:http://www.iihf.com/channels-11/iihf-world-championship-wc11/news/news-singleview-2011/article/puck-stopping-guru.html?tx_ttnews%5BbackPid%5D=4926&cHash=9a09ddb528

Vaikka juttu onkin Tanskan MV-valmennuksesta niin se kertoo miten asiat ovat Ruotsissa edenneet ja miksi Ruotsin MV-valmennus on jo samaa tasoa kuin Suomessa tai jopa parempaa.

Jukka
Kiitos tästä, itsekseni mietinkin kun tuota Tanskalaisen pelaamista katselin, että taitaa olla ruotsalaisilla näppinsä pelissä.
Olisi kiva sekin tietää miten Tanskassa toimitaan noiden 22 kaukalon ja maalivahtien koulutuksen yhteensovittamisessa, kun tuntuu että toivomisen varaa olisi ainakin täällä meilläpäin vaikka kuinka paljon.
-Pari helppoa alkuun, laukaisee mukavasti jännityksen... (Juha Taponen / Koovee)
User avatar
no goalie no game
Lord of goaltending
 
Posts: 1131
Joined: Wed Apr 26, 2006 7:18 pm
Location: Harviala

Menttaalivalmennus

Postby Lauri62 » Sat May 07, 2011 9:20 pm

Kuuntelin täällä hevontakapäässä Suomi-Slovakia -matsin ja Vehanenhan siellä taisi vetää aika hienosti. Lassilan romahdus aiemmassa Saksa-matsissa (mitä en nähnyt, eli en tiedä romahtiko ja mitä siellä kävi?), herätteli taas ajatuksia siitä miten tärkeää on että kuuppa on kunnossa kun tärkeisiin peleihin mennään. Aiemmissa postauksissa jo todettiin viisaampien toimesta että huippumaalivahtien valmennus on aika vähän tekniikkaa mutta enempi henkistä, tekniikat on tuolla tasolla jo periaatteessa kunnossa. Itse olen junnuille aina painottanut valmiina/hereillä olemista ja sitä että se neljäs tai viides kiekko pitää ottaa vielä kiinni. Toivotaan että säilyy aikuisikään ja tosipeleihin saakka.
Lauri62
Rookie
 
Posts: 2
Joined: Mon Jan 31, 2011 8:37 am
Location: Helsinki

Postby T3H GUBZU » Thu Sep 29, 2011 1:45 pm

Stratos wrote:Muistuupa tässä itsekin mieleen, kun joskus sain mv valmennusta... Torjuin jäävedon menemällä v:hen. Valmentajalta kommentti "hei älä tee noin, tuo on väärin." :roll:
Muistuupa tosta mieleen kun joskus viime vuonnakun tein jonkinlaisen kilpiliimauksen kun veto tuli kilvelle vartaloa kohden, niin MV-valmentaja huusi että älä tee noin!
Siihen totesin tietysti että no miksi ei?? Onhan se parempi sulkea ku antaa kiekon tippuu naaman etee ja mahdollisesti vastustajalle ja men siit maalii :shock:
Onneksi ei ollut seuran vakituinen MV-valmentaja.
Pelin häviäminen ei ikina ole maalivahdin vika, vaan pelaajien, joista ei ollut tekemään enempää maaleja kuin vastustaja :]
T3H GUBZU
Aloitteleva maalivahti
 
Posts: 25
Joined: Mon Sep 05, 2011 2:38 pm

Postby beaver » Thu Sep 29, 2011 2:59 pm

Ei tuo ny ihan noin mee. :wink:
Roppaa eteen...
User avatar
beaver
Lord of goaltending
 
Posts: 1131
Joined: Thu Apr 27, 2006 8:29 am
Location: Pirkkala

Postby T3H GUBZU » Fri Sep 30, 2011 12:57 pm

Mitenkäs sitte..?
Pelin häviäminen ei ikina ole maalivahdin vika, vaan pelaajien, joista ei ollut tekemään enempää maaleja kuin vastustaja :]
T3H GUBZU
Aloitteleva maalivahti
 
Posts: 25
Joined: Mon Sep 05, 2011 2:38 pm

Re: Suomalainen MV-valmennus murroksessa

Postby Jukka Ropponen » Sun Nov 16, 2014 12:55 pm

Kaivetaanpa taas vanhaa keskustelua mv-valmennuksemme tasosta esille ja katsotaan tällä kertaa asioita Suomi Vs. Ruotsi lähinnä AHL:n kulmasta eli kenellä on tulossa minkä verran potentiaalisia NHL maalivahteja. Tästä tarkemmin blogissa keskustelun pohjaksi.

http://maalivahtiblogi.blogspot.fi/2014 ... htien.html

Tuo KHL:n viemä osaaminen on ainakin oslataan vaikuttamassa kun monta hyvää valmentajaa tekee tiliä Itänaapurissa.
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Re: Suomalainen MV-valmennus murroksessa

Postby Jukka Ropponen » Mon Mar 14, 2016 7:32 am

Pikku hiljaa alkaa muutkin heräämään tähän asiaan joka on ollut nähtävissä jo usean vuoden ajan

http://www.jaakiekkoexpertti.com/kommen ... onnonvara/
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Re: Suomalainen MV-valmennus murroksessa

Postby Jukka Ropponen » Wed Dec 28, 2016 8:15 am

Ei varmasti oltu ihan hakoteillä kun tätä aihetta nosteltiin esille jo joitain vuosia sitten. Nyt viime viikkoina tämä on puhuttanut paljon ja viime viikolla oli mm Urheilulehden pääaiheena. Jutun mukaan MV-pelin tuoma kilpailuetu on syöty ja tulevaisuus ei ole kovin valoisa.

SM-liigassakin ulkomaisten maalivahtien määrä kasvaa koko ajan, joka kertoo sekin omaa tarinaansa.

Toivottavasti meillä herätään ja otetaan itseämme niskasta kiinni tässä asiassa kuten joitain vuosia sitten yksilöiden ja taitojen valmennuksessa.

Ps. Syksyllä ulos tulleessa Maalivahdin käsikirjassa ajantasainen vertailu siihen missä maailman päämaat menevät MV-valmennuksen suhteen.
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Previous

Return to MV-valmennus ja harjoittelu

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest
cron