Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Tällä alueella keskustelemme kaikesta mahdollisesta joka liittyy maalivahtivalmennukseen ja/tai maalivahtien harjoitteluun.

Moderators: Jukka Ropponen, juha, Jan, raZor

Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Postby Jukka Ropponen » Thu Feb 05, 2015 6:53 am

Kootaan tämä lähes kaikkia maalivahteja koskettava aihe jatkossa tämän yhden keskustelun alle ja koitetaan samalla saada tänne ohjeita ja apua asioihin niiltä joilla on asioista käytännön kokemusta.

Voisin avata tämän keskustelun esimerkillä jota ei ole julkisesti kerrottu vielä koskaan. Tästä tulen tekemään kevään aikana oman resurssijutun, mutta laitetaan tänne lyhyt yhteenveto rohkaisemaan muita, sillä kuten tästä näkee, on ongelmat mahdollista ratkaista.

Case Niko Hovinen 2014

Isoja lonkkavaivoja KHL:ssä, Vladivostokin lääkärin mukaan ei ongelmaa, peliin vaan. Suomessa lääkärin suositti kuitenkin leikkausta. Päätimme mennä spesialistille Bostoniin/Harwardin sairaalaan. Lausuntona sieltä iso remontti tai ura paketissa pian.

Lähdettiin siis isoon remonttiin jossa ensin tähystämällä korjattiin labrumin reuna ja muotoiltiin reisiluun pää uusiksi. Sitten iso avoleikkaus samaan syssyyn ja siirrettiin reisilihas sivuun, murrettiin lonkka 3:sta kohtaa, käännettiin lonkkamalja 10 astetta toiseen asentoon ja lopuksi ruuvatiin koko paketti kasaan 3:lla isolla titanium ruuvilla.

Tästä seurasi rankat harjoittelun rajoitukset useiksi kuukausiksi (tarkempaa stooria myöhemmin resursseissa) ja ennuste oli että aikaisintaan joulutauolla pelikunnossa.

Tältä pohjalta teimme tarkat suunnitelmat kuntoutukseen, loimme uudet harjoittelumetodit, laitoimme kaiken muun ravinnosta lepoon saakka 100% kuntoon. Tekniikkaa jäällä muutettiin vaikka tämä työ päästiin aloittamaan varovasti vasta elokuussa. Lopputuloksena Niko yllätti kaikki ja pelikuntoon mies saatiin 1,5-2 kk ennen ennustettua aikaa.

Nyt lonkkavaivat ovat takana päin ja harjoittelu normaalia, joskin uudet metodit ovat nyt osa pysyvää rutiinia ja vanhaan tekniikkaan ei ole enään paluuta.

Tämän kauden tavoite olie saada mies kuntoon ja takaisin peliin. Tässä ollaan reilusti edellä aikataulua. Ensi kaudella haetaan huippusuoritusta jossain Euroopan sarjassa ja sitä kautta maajoukkuepaikkaa. Siitä seuraavalla kaudella on tavoite olla takaisin pohjois-amerikassa hakemassa NHL paikkaa uudestaan. Kuten joku viisas on joskus todennut että jos tavoitteet on matalat, niin silloin saavutuksetkin ovat sitä.

Joka tapauksessa tämä kertoo että isotkin lonkkaongelmat voidaan ratkaista.

Jatketaan keskustelua....
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Re: Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Postby Kilpiliima » Fri Feb 06, 2015 1:27 pm

Hieno avaus, kiitos. Tärkeä aihe jokaiselle maalivahdille. Suurimmalla osalla nuo vaivat tulevat kuitenkin jossain vaiheessa eteen, ainakin ilman oikeanlaista harjoittelua.

Itse olen 26v alasarja-maalivahti, jäällä tulee oltua 3-5 x viikossa. Mulla ei ole lonkkien kanssa ollut aiemmin mitään muita vaivoja, ainoastaan lihakset lonkissa kramppaavat erityisen rankkojen pelien yhteydessä. KUNNES:

Viime kesänä harjoittelin suhteellisen paljon ja monipuolisesti. Ne tärkeimmät, eli liikkuvuusharjoittelut kuitenkin jäivät aikalailla vähemmälle. Paljon jalkavoimaa, rappusia, loikkia, tennistä, uintia yms. Jalkoihin yritin saada enemmän voimaa ja räjähtävyyttä ja sitä myös tuli.

Syksyllä kun jääharjoitukset alkoivat, menin paikalle hyväkuntoisena, mutta todella jumissa. Heti ensimmäisen harjoitusviikon jälkeen huomasin, että oikeassa lonkassa ei kaikki ole kunnossa. Pystyssä perusasennossa ollessa tuntui, kuin jokin rakenne ottaisi pahasti vastaan lonkassa ja kipu oli aika "kirpeä", jos näin voi kuvailla. Kun jäällä tuli oltua 5 minuuttia, kivut hävisivät ja kaikki oli ok. Seuraavalla kerralla meni 7 min, sitten 8 min, 20 min jne, kunnes kivut hävisivät. Menin lääkäriin muutama viikko ensimmäisistä oireista ja määräys tulehduskipulääkkeitä, kortisonia ja lepoa.

Tätä jatkuin 4 viikkoa, jonka jälkeen paljon jalkojen hierontaa, fysioterapiaa, venyttelyä, mutta mikään ei auttanut. Marraskuussa menin lisenssin turvin pätevälle lonkkaspesialistille ja varjoaine magneettiin. FAI (ahdaslonkka) ja labrumin paha repeämä. Lonkkamaljaan oli kasvanut luupiikki joka hiersi labrumin rikki. Viikko magneetista tähystys ja 3kk:n jälkeen takaisin jäälle.

Jäälle pääsin siis muutama viikko sitten. Ihan kovin hyvältä ei ole homma vielä tuntunut, mutta toivottavasti tämä vielä tästä.
Nyt kun lonkkaa on paljon kuntoutettu, jumpattu ja venytelty ja tehty tätä tietysti myös terveeseen lonkkaan, tuntuu kuin terve lonkkakin oireilisi. Ei samalla lailla kuin leikattu lonkka oireili, vaan perus peliasennossa ollessa lonkkamaljasta puuttuisi "öljy". Liikkuminen on tosi vaikean tuntuista pystyssä ollessa. Sama kuin lautasta tai liitutaulua raapisi kynsillä tai veitsellä. Toivottavasti tämä johtuu vaan siitä, että lonkkalihakset eivät ole tottuneet tähän työhön pitkän tauon jälkeen.

Lisäksi leikatun lonkan suurin ongelma tuntuu nyt olevan nivusessa. Oikealla jalalla potkaiseminen, eli sivuttaisliikkeen tuottaminen tuntuu nivusessa vielä aikalailla pahalta. Lääkärin ja fysion mukaan enää siellä leikatussa jalassa ei pitäisi mennä rikki, joten siksi uskallan siellä jäällä pyöriä.

Seuraava fysio on viikon päästä, katsotaan mitä siihen sanotaan.
Kilpiliima
Rookie
 
Posts: 1
Joined: Wed Oct 15, 2014 12:32 pm

Re: Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Postby Mrtikka » Thu Feb 19, 2015 9:51 pm

Saatko kertoa, että mikä oli Hovisen tarkka diagnoosi? Kummalista on myös se, että Vladivostokin lääkärin mukaan ei ongelmia. Onko tämäntapainen toiminta yleisempää KHL:ssä?
User avatar
Mrtikka
Resident goalie geek
 
Posts: 137
Joined: Sat Oct 04, 2008 7:39 pm

Re: Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Postby Jukka Ropponen » Sat Feb 21, 2015 8:14 am

Nikolla oli synnynnäisesti lonkkamalja hieman väärässä asennossa ja tämä korjaus poisti vaivojen aiheuttajan yhdessä tyylinmuutoksen kanssa. Ennen tuota isoa avolkeikkaus korjausta tähystämällä korjattiin labrumin reuna ja muotoiltiin hiukan lonkkaluun päätä uusiksi.

KHL:ssä taitaa olla lääkärin vika jos ei pelaaja pysty pelaamaan, joten diagnoosi on usein sen mukainen :-)
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Re: Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Postby Jukka Ropponen » Sun Mar 01, 2015 5:17 pm

Tässä vähän lisää keskustelua asian tiimoilta: http://www.ruutu.fi/ohjelmat/sm-liiga/n ... lonkkavika
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Re: Lonkkavaivat, hoito ja ennaltaehkäisy

Postby al_ » Mon Apr 20, 2015 7:59 am

Hienoa että tämä aihe on nostettu esille. Kirjoittelinkin omasta tilanteesta tuon toisen otsikon alle. Erityisesti lasten ja nuorten harjoitteluun ja tekniikkaan tulisi kiinnittää huomiota, ettei rikottaisi lonkkia jo alle 20-vuotiaana jääkiekon takia. Nämä vaivathan seuraavat muuhunkin elämään. Vielä kun siihen lisää sen, että niin harva pääsee lopulta ammattilaistasolle. Valmentajien tulisi erittäin herkällä korvalla kuunnella valmennettavien oireita ja hyvissä ajoin puuttua niihin.

Itsellä ensimmäiset magneettikuvat otettiin jo 2010, mutta ortopedi jätti asian huomiotta ja etsi lonkkanivelestä lähinnä irtopalasia, joita ei löytynyt. Tämän jälkeen sanoi vaan, että: "venyttelet vaan kunnolla". 2014 asiantunteva radiologi ja ortopedi antoivat kuitenkin selkeän kommentin asiasta. Asia olisi siis voitu hoitaa 4 vuotta aikaisemmin. Itse en kuunnellut kipujani vaan pakolla koitin treenata kipuja vastaan. Tuloksia ei tietystikään tullut. Nyt vuosi on mennyt kenttäpelaajana ja vaivat ovat paljon vähentyneet. Kuitenkin ikää on vasta 27-vuotta ja lievästi lonkat kipuilevat vielä juoksulenkkienkin jälkeen. Tuo tähystysleikkaus, jossa labrumeja korjataan ja ahtautta poistetaan parantaa kyllä liikkuvuutta, mutta tieteellistä tutkimusta leikkauksen hyödyistä artroosin (nivelkuluman) ehkäisyssä ei ole. Tämän vuoksi olen vuoden nyt harkinnut asiaa ja ajattelin että toisesta lonkasta lähdetään liikkeelle ja mikäli tulos on hyvä, toinenkin leikataan. Maaliin ei tällaisella II-III-divarijyrällä enää ole asiaa, mikäli haluaa vanhanakin vielä liikkua ilman tekoniveliä.

Mikäli teillä on lonkkakipuja niin suhtautukaa niihin tarpeeksi vakavasti ja selvittäkää asia ammattilaisella, ennen kuin vaivat pahenevat!

Mistä voisi lähteä hakemaan maalivahtivalmentajan koulutusta? Haluaisin saada tämän hetkistä tietoa näiden lonkkavaivojen ehkäisystä ja muutenkin tämän hetken maalivahtivalmennuksesta. Oma poika kasvaa ja on ainakin toistaiseksi erittäin innostunut pelihommista. Tahtoisin siis ehkäistä samat vaivat jotka minulla jo on. Paras keino tähän ehkä olisi, jos ohjaisi lapsen liikkumaan erittäin monipuolisesti aikuisikään asti. Nykyään pyritään jo niin nuoresta asti ammattilaisuuteen ja treeni on liian yksipuolista. Sen vuoksi tulee vaikeita rasitusvammoja. Ei lapsen/nuoren tuki- ja liikuntaelimistö kestä samanlaista treeniä 7x/vko.
al_
MV-friikki
 
Posts: 76
Joined: Tue Oct 02, 2007 4:38 pm
Location: Kemijärvi


Return to MV-valmennus ja harjoittelu

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 4 guests
cron