Energiajuomat ja urheilu

Tällä alueelle keskustellaan kaikesta urheilijan ravintoon, nesteytykseen, lisäravinteisiin jne liittyvistä asioista, sillä tämä puoli on tärkeä ja tulee olla kunnossa jokaisella tavoitteellisella urheilijalla.

Moderators: juha, Jan, raZor

Energiajuomat ja urheilu

Postby Jukka Ropponen » Sun Apr 26, 2015 10:37 am

Aika hyvää ja selventävää tekstiä löytyi asiasta Sport.fi sivustolta. Alla suora lainaus:

Energiajuomat
Energiajuomilla tarkoitetaan kofeiinilla, tauriinilla, ja vitamiineilla täydennettyjä virvoitusjuomia. Mainokset luovat mielikuvaa suorituskykyä, reaktionopeutta ja keskittymiskykyä parantavista juomista. Energiajuomat ovatkin osoittautuneet toimiviksi vireystason kohottajiksi monissa tieteellisissä tutkimuksissa. Ne eivät kuitenkaan ole ihmeaineita, vaan niiden vaikutus on samansuuntainen kuin esimerkiksi kahvin. Energiajuomien suurin ero kahviin on kuitenkin sokeri- ja energiasisältö, joka on samaa tasoa tai hieman suurempi kuin virvoitusjuomissa.

Ei energiajuomia ennen suoritusta

Energiajuomat eivät sovi käytettäväksi ennen urheilusuorituksia. Energiajuoman juominen nostaa verensokeripitoisuutta voimakkaasti. Siksi verensokeri voi pudota haitallisen alhaiselle tasolle urheilusuorituksen alkaessa. Varsinkaan urheilijoiden, jotka ovat herkkiä verensokerin vaihteluille, ei pitäisi juoda energiajuomia viimeisen kahden tunnin aikana ennen liikuntaa.

Testaa energiajuoman sopivuus

Korkeasta sokeripitoisuutensa takia energiajuomien neste imeytyy hitaasti, jonka vuoksi ne eivät sovellu suorituksen aikaisiksi urheilujuomiksi. Kovissa kestävyyssuorituksissa energiajuomia voi kuitenkin käyttää pieniä määriä energiageelien tapaan urheilujuoman ja veden rinnalla. Pieni määrä energiajuomaa täydentää hiilihydraattien saantia ja kofeiini edistää jaksamista. Energiajuomat saattavat ärsyttää mahaa ja suolistoa. Juomaa pitää kokeilla huolellisesti harjoituksissa ennen kuin sitä sovelletaan kilpailuissa.

Energiajuoma ei korjaa nestevajetta

Palautumisen yhteydessä sokeripitoinen energiajuoma auttaa täydentämään glykogeenivarastoja tehokkaasti. Energiajuomia ei kuitenkaan voi suositella palautumistarkoitukseen sillä kofeiinilla on diureettinen eli virtsaneritystä kiihdyttävä vaikutus. Tämän vuoksi energiajuomat eivät korjaa nestetasapainoa kovinkaan tehokkaasti.

Energiajuomiin lisätyt ravinteet lupaavat usein liikoja

Juomiin lisätyt B-vitamiinit eivät anna energiaa tai auta jaksamaan. Vitamiinilisä ei paranna urheilusuoritusta tai tehosta palautumista.

Kofeiini on lievä stimulantti eli piriste. Dopingsääntöjen mukaan kofeiini ei ole kielletty aine urheilussa. Jotkut urheilijat, erityisesti nuoret, voivat olla yliherkkiä kofeiinin vaikutuksille. Heille energiajuomien runsas käyttö voi aiheuttaa sydämentykytystä, hengenahdistusta, vapinaa, huonovointisuutta ja huimausta.

Tauriini on eräiden aminohappojen aineenvaihduntatuote, jota saadaan hyvin pieniä määriä esim. lihasta ja kalasta, mutta energiajuomapurkillisesta monikymmenkertaisesti enemmän. Tauriini on elimistölle tärkeä yhdiste, mutta sen tavallista runsaammasta saannista ei ole hyötyä. Tauriini vaikuttaa keskushermostoon, ja sen runsaan saannin turvallisuudesta tiedetään hyvin vähän.

Sydämen rytmihäiriöistä kärsivien urheilijoiden ei pidä käyttää energiajuomia yhdessä alkoholin kanssa. Kofeiini ja alkoholi sekä ehkä myös tauriini altistavat rytmihäiriöille.

Energiajuomia käytetään joskus kahvin korvikkeina. Painoaan tarkkaileville urheilijoille kahvi sopii paremmin, sillä energiajuomat sisältävät runsaasti energiaa, joka voi altistaa lihomiselle. Jos energiajuomia haluaa käyttää kahvin tapaan vireystason ylläpitämiseen, kannattaa valita jokin viimeaikoina markkinoille ilmestyneistä sokerittomista energiajuomista. Sokeritonta light-energiajuomaa voi käyttää ilman riskiä painonnousulle tai verensokerin vaihteluille.
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo

Re: Energiajuomat ja urheilu

Postby Jukka Ropponen » Fri Jul 24, 2015 1:47 pm

Sattui vastaan Forbesin artikkeli sokerillisten juomien yleisestä vaarallisuudesta terveydelle: http://www.forbes.com/sites/alicegwalto ... -diabetes/

Kannattaa siis urheilujuomaakin valitessa tarkkaan miettiä kuinka paljon mikin vaihtoehto sisältää sokeria ja mikä on hyväksi sinulle tai urheilevalle lapsellesi.
Jukka

Blocker first - Questions later!
User avatar
Jukka Ropponen
Goaliepro
 
Posts: 2350
Joined: Wed Apr 26, 2006 12:49 pm
Location: Espoo


Return to Urheilijan ravinto

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 3 guests
cron