European trophy ja kotimaisten maalivahtien meriitit

European trophy ja kotimaisten maalivahtien meriitit
06/09/2010 Jukka Ropponen


Oli mukava olla mukana tässä turnauksessa / sarjassa vaikka oma joukkueeni ZSC Lions jäikin tällä kertaa lopputurnauksen ulkopuolelle. Kaikille jo lienee selvää että kyseessä oli tulevan Euroopan liigan jonkinlainen esiaste tms testiversio jonka laadusta voi päätellä että kyllä tuolle Euroopan sarjalle on tilausta. Mennään kuitenkin nyt päivän aiheeseen eli Suomalaisten maalivahtien otteisiin.

Aika monen maalivahdin otteita pääsin seuraamaan keskinäisissä peleissämme sekä usean muun otteita sitten webin ja DVD nauhoitusten kautta. Se mikä herätti hiukan ihmetystä oli trendi jossa ”väärät” maalivahdit esittivät parempia otteita, eli ennakkoon kakkosiksi luokitellut kaverit vetivätkin pelit paremmin kuin joukkueiden ”selvät ykköset”. Tässä muutama esimerkki:

Kärpät – Petri Koivistosta tehdään kovaa kyytiä Tuomas Tarkille seuraajaa joukkueen ykkösenä. Tämä on toki täysin luonnollista sillä mies haastoi jo kokeneen Tarkin edellisen kauden aikana ja olisi jopa ansainnut enemmän peliaikaa silloin. Nyt kuitenkin nuori lupaava Tomi Karhunen on tulossa takaa lujaa ja European Trophy peleissä pelasi melkein 10% korkeammalla torjuntaprosentilla kuin Koivisto. Pelejä Koivisto sai alleen 7 kun Karhusen oli vielä tyytyminen kolmeen. Jos trendi jatkuu näin sarjan alkuviikkoina, on Oulussa tällä rintamalla kypsymässä pienoinen yllätys.

IFK – Juuso Riksman on kovan paikan edessä ja suurennuslasin alla. Treenipelien peluutus kertoo Juuson asemasta paljon eli mies sai 6 peliä European Trophyssa kun Jan Lundell pääsi maalisuulle kahdessa pelissä. Yllättäen Lundellin maalikeskiarvo on yli puolet alhaisempi kolleegaan nähden ja torjuntaprosenttikin 9,36% alhaisempi. Tilanne siis melko lähellä samaa kuin Oulussa. Tosin Juuso on paljon parempi maalivahti kuin mitä nämä numerot kertovat ja pystyy varmasti pelaamaan liigassa huipputasolla kunhan vaan saa tarpeellisen avun ja tuen joukkueelta sekä valmennukselta.

Tappara – Kesän ”kriisijoukkue” Tappara on hyvä ottaa kolmanneksi esimerkiksi tähän artikkeliin. Oma näkemykseni perustuu tosin Harri Säterin osalta vain näkemääni yhdessä pelissä jossa pelasimme itse (ZSC) Tapparaa vastaan Nokialla. Toivottavasti kyseessä oli vain huono päivä nuorella miehellä, sillä niin epävarmaa ja heikkoa oli peli tuossa ottelussa. Toki täytyy todeta että ei kuriton Tapparan joukkue juurikaan antanut tukea nuorelle maalivahdilleen. Säterin osalta tuo lyhyt otos kertoi ainakin minulle että tuona kyseisenä iltana mies oli mennyt takapakkia viime kaudesta ja liikkeisiin oli tullut outoa kulmikkuutta. Kakkoseksi hankittu Jani Nieminen oli otteissaan huomattavasti varmempi (perustuu myös vain yhteen nähtyyn peliin) ja tilastoissakin hänellä oli 5,92% korkeampi torjuntaprosentti. Tappara peluutti maalivahtejaan tasaisesti eli kummallekin 4 peliä.

TPS:n maalivahteja en nähnyt kuin omassa pelissämme Engrenin osalta, joten niitä on vaikea kommentoida muuten kuin todeta että sielläkin 2 peliä pelanneen Tommi Virtasen torjuntaprosentti oli 7,76% korkeampi kuin pää-asiallisen torjuntavastuun kantaneen Engrenin.

Sarja alkaa kohta ja yleensä nämä treenipelien statistiikat kyllä normalisoituvat…

European Trophyn tilastoja löytyy täältä.